Me olemme kuin veljet

Matti Perälä instrumentoi töissä ja vapaa-ajalla. Päivätöihin kuuluu lämpövoimalaitosten instrumentoinnin suunnittelu ja käyttöönotto. Vapaa-ajalla Matti musisoi intohimoisesti jalasajärveläisten lapsuusajan kavereista koostuvan bändin kanssa. Eikä minkä tahansa bändin – lue stoori niin tiedät.

”Olen kotoisin Jalasjärveltä. Kävin opiskelemassa Tampereella ja palasin sieltä melkein kotiin, Seinäjoelle. Pääsin suoraan koulun penkiltä töihin VEO:n sivutoimipisteelle Seinäjoelle vuonna 2008. Perhettä on kertynyt Riikka-vaimon ja puolitoistavuotiaan Aapeli-pojan verran. Vaimoni on kotoisin Savonlinnasta, joten taiteilemme sujuvasti kulttuurierojen karikoita väistellen.

”Vaimoni on kotoisin Savonlinnasta, joten taiteilemme sujuvasti kulttuurierojen karikoita väistellen.”

Kulttuuri kuuluu elämääni muutenkin kuin paikkakuntien välisiä elämäntapaeroja ihmetellen. Vapaa-ajan intohimoihini kuuluu vahvasti musiikki. Se on se, mihin kaikki liikenevä vapaa-aika tulee käytettyä.

Sakia on kuuden hengen indierockbändimme,
joka on kallellaan uudemman brittipopin suuntaan. Se on sellaista tummanpuhuvaa, eteeristä rokkia. Esikuviamme ovat esimerkiksi Radiohead, Mumford and Sons ja Coldplay. Bändissämme on viisi jalasjärveläistä lapsuusaikojen kaveria plus yksi euralainen.

Julkaisimme noin vuosi sitten ensimmäisen kahden kappaleen sinkkumme, jolla pääsimme soittoon Yle X:n Nosteessa-ohjelmaan. Olimme viikon verran tehosoitossa valtakunnallisessa radiossa, mikä oli tietenkin upea juttu.

Syksyllä julkaisimme kaksi kappaletta lisää, eli neljä raitaa on yhteensä kasassa. Vastikään aloitimme yhteistyön tuottaja Aki Sihvosen kanssa. Hän on tuottanut muun muassa toisen seinäjokisen, Softenginen, uusimman levyn. Keskitymme satunnaisen keikkailun lisäksi tekemään mahdollisimman hyvää uutta musiikkia.

On hienoa nähdä, kuinka kehitystä tapahtuu. Vaikka tämä on harrastus, se on intohimoinen sellainen. Nämä mainitsemani stepit kasvattavat intoa nähdä, mihin meillä on mahdollisuus. Eikä intoa vähennä ollenkaan se, että tätä saa tehdä lapsuusajan kavereiden kanssa. On kallisarvoista saada pitää kiinni ystävistä, jotka on tuntenut lapsuudesta asti. Olemme kuin veljeksiä. Se tuntuu etuoikeutetulta.

”On kallisarvoista saada pitää kiinni ystävistä, jotka on tuntenut lapsuudesta asti.”

Myös työn suhteen minulla on etuoikeutettu olo. Asun niin lähellä työpaikkaani, että voin aamulla hypätä pyörän selkään ja ajaa toimistolle. On hieno asia, että Seinäjoellakin on konttori. Nähdäkseni täällä on töissä aika rattoisa tunnelma. Töissä on aika paljon nuorekasta jengiä, joten päivät sujuu mukavassa hengessä.

VEO kolmella sanalla on: mielenkiintoinen, vaativa, joustava. Täällä mietitään aidosti myös työn ulkopuolista elämää. Minäkään pienen pojan isänä en joudu olemaan kohtuuttoman pitkiä pätkiä kerrallaan ulkomaan komennuksilla.

Teen VEO:lla lämpövoimalaitosten instrumentointi- ja LV-suunnittelua sekä käyttöönottoa. Parina ensimmäistä vuotena olin käyttöönotoissa Tšekissä ja muutamalla Saksan laitoksella. Se oli opettavaista aikaa. Vuodesta 2010 asti olen ollut mukana pääasiassa Ruotsiin tehtävissä projekteissa.

Parasta työssäni on se, että näkee, mitä on saanut aikaan. Kun on jotain suunnitellut, pääsee työmaalle sen vielä todistamaan käytännössä ja näkemään, miten sen voisi tehdä seuraavalla kerralla vielä paremmin. Vähän niin kuin musiikissa, työssäkin haluan tehdä koko ajan paremmin. Kai se on sitä intohimoa, halua kehittyä. Se pitää asiat kiinnostavina.”

Sakia

Kuuden hengen bändi Seinäjoelta Soittaa eteeristä indierockia

Ensemble:

  • Matti Perälä, laulu
  • Timo Mäkelä, kitara
  • Mikko Kivistö, kitara
  • Ville Rantamäki, basso
  • Juho Mäntylä, koskettimet
  • Petri Haakana, rummut

Sakian singlen musiikkia »

Esiintyy Rytmikorjaamolla 21.10.

Facebook »

Instagram »

Twitter »